Sointi Jazz Orchestra Tiernapojat-levynjulkaisukiertueella joulukuussa (tiedote)

Tiedote 13.11.2017

Kuva: Pietari Purovaara


Sointi Jazz Orchestran Tiernapojat-julkaisua juhlistetaan joulukuun minikiertueella

Sointi Jazz Orchestra julkaisee Tiernapojat-albumin perjantaina 1.12.2017. Albumin julkaisua juhlistetaan neljän konsertin minikiertueella. Albumin tuotantokustannuksiin on kerätty rahaa joukkorahoituskampanjalla, joka on käynnissä vielä tämän viikon sunnuntaihin 19.11.2017 saakka.
Tiernapojat-kokonaisuus sai alkunsa orkesterin rumpalivirtuoosin ja joulufani Siiri Partasen ideasta. Partanen ja Rasmus Soini ovat sovittaneet perinteisen 15-minuuttisen kuvaelman 50-minuuttiseksi konserttiversioksi. Kuvaelmasta tutut melodiat kuten Herodeksen, Murjaanien kuninkaan ja Knihdin laulut on sovitettu 17-henkiselle big band -kokoonpanolle ja neljälle laulajalle. Perinteikkäät Oulun murteella esitetyt laulusäkeet vuorottelevat sävellettyjen alku- ja välisoittojen sekä kokoonpanon nuorten huippumuusikoiden improvisaatio-osuuksien kanssa kokonaisuuden noudatellessa perinteisen kuvaelman kulkua. Musiikissa on vaikutteita jazzmusiikin lisäksi mm. klassisesta musiikista, popista ja kansanmusiikista – vaihtelevat tunnelmat tukevat tarinan tapahtumia ja tempaisevat kuulijan mukaansa.

Tiernapojat on nähty kolmena aiempana vuonna mm. Helsingissä, Espoossa ja Porvoossa. Tuhannet ihmiset ovat päässeet nauttimaan esityksestä Senaatintorin, Savoy-teatterin ja Espoon kulttuurikeskuksen kaltaisilla areenoilla. Tänä vuonna Tiernapojat-levynjulkaisukiertue nähdään neljällä paikkakunnalla. Sointi Jazz Orchestra vierailee muun muassa Suomen Tiernapoikakaupunki Oulussa ja joululaulupäivänä esityksestä voidaan nauttia Tampereella. Lisäksi Tiernapojat kuullaan Helsingissä ja Espoossa.

Tiernapojat-albumi julkaistaan perjantaina 1.12.2017 omakustanteena. Tuotankokulujen kattamiseksi mesenaatti.me-palvelussa on käynnissä joukkorahoituskampanja, johon voi osallistua vielä sunnuntaihin 19.11.2017 saakka. Kampanjan vastikkeina on mm. uutta Tiernapojat-CD:tä, kunniakirja sekä Sointi Jazz Orchestra -kangaskasseja. Kampanja löytyy osoitteesta https://mesenaatti.me/campaign/?id=699#single/view.

Sointi Jazz Orchestra on nuorista ammattimuusikoista koottu big band -kokoonpano, joka ponnistaa pääkaupunkiseudulta. Yhtye on toiminut vuodesta 2013 ja sen taiteellisena johtajana toimii Rasmus Soini. Yhtye on mm. sijoittunut 1. sijalle Suomen big band -mestaruuskilpailussa, kiertänyt Suomea Jazzliiton yhteistuotantokiertueella sekä julkaissut debyyttialbumin Syntymä keväällä 2016.


Tiernapojat-albumin kokoonpano

Solistit: Kalle Ruusukallio (Herodes), Lauri Mikkola (Murjaanien kuningas), Juuso Waris (Knihti) sekä Minna Tuuliainen (Mänkki)

Sointi Jazz Orchestra: Rasmus Soini (musiikinjohto), Petteri Hietamäki (altto- ja sopraanosaksofoni, huilu) Pekka Seppänen (alttosaksofoni, klarinetti), Fran Thomsson (sopraano- ja tenorisaksofoni, huilu, klarinetti), Janne Saarinen (tenorisaksofoni, oboe), Sampo Kasurinen (baritonisaksofoni, bassoklarinetti), Tommi Kolunen (trumpetti, flyygelitorvi), Tomi Nikku (trumpetti, flyygelitorvi), Ilkka Arola (trumpetti, flyygelitorvi), Jasmin Afaneh (trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu), Hannes Kaukoranta (käyrätorvi), Mikko Haanpää (pasuuna), Panu Luukkonen (pasuuna), Heikki Tuhkanen (pasuuna), Kenneth Ojutkangas (tuuba), Aleksis Liukko (piano), Kaisa Mäensivu (kontrabasso) sekä Siiri Partanen (rummut)

Albumi on äänitetty Finnvox-studiolla 27.8.2017. Sen on äänittänyt ja miksannut Mikko Renfors ja masteroinut Jaakko Viitalähde / Virtalähde Mastering. Albumin kannet on suunnitellut graafikko Juha Koivusalo.

Kiertueen päivämäärät ja paikkakunnat ovat:

10.12. Oulu, Oulun kaupunginteatteri, klo 15Liput
14.12. Helsinki, Vuotalo, klo 19Liput
15.12. Tampere, Tampere-talo, klo 19.30 – Liput
20.12. Espoo, Sellosali klo 19 – Liput

Kiertue Facebookissa: https://www.facebook.com/events/144971562807153/

Pst. marraskuussa 30.11. Sointi Jazz Orchestran ja Aili Ikosen Jörö-Jukka Espoon kulttuurikeskuksessa kahden konsertin verran. Liput tästä.

Mainokset