Sointi Jazz Orchestralle hopeaa kansainvälisessä big band -kilpailussa!

Tiedote 8.6.2018 / Julkaisuvapaa heti


Sointi Jazz Orchestralle hopeaa kansainvälisessä big band -kilpailussa

Sointi Jazz Orchestra sijoittui toiseksi kansainvälisessä Corendon International Big Band –kilpailussa. Perusteluissaan tuomaristo kiitteli mm. bändin erinomaista yhteissoittoa, vahvoja solisteja sekä värikylläistä ja persoonallista soundia. Yhtyeen soittajille myönnettiin molemmat sarjansa solistipalkinnot: paras solisti (Tomi Nikku, flyygelitorvi / Taivaan merkit) sekä paras saksofoni-/vaskisoittaja (Ville Lähteenmäki, baritonisaksofoni / Tor).

Kilpailu oli kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa kaikki yhtyeet soittivat 40 minuutin konsertin. Esitysten perusteella finaaliin valittiin kaksi yhtyettä, jossa yhtyeet soittivat uuden 30 minuutin konsertin. Finaalin tuomariston muodostivat pianisti-kapellimestari Dave Berkman, basisti Joris Teepe ja pasunisti Bart van Lier.

Sointi Jazz Orchestran ohjelmisto koostui Rasmus Soinin yhtyeelle säveltämistä kappaleista, joita on julkaistu mm. Syntymä-albumilla (2016).

22. Corendon International Big Band –kilpailu järjestettiin 2.6.2018 Hoofddorpissa Alankomaissa. Levykarsinnalla kilpailuun valittiin eri puolilta Eurooppaa yhteensä 20 big bandiä, jotka kilpailivat kahdessa eri sarjassa: TOP class ja first class. Korkeammassa TOP Class –sarjassa Sointi Jazz Orchestran lisäksi soittivat Big Band GveriLLaz Sloveniasta, Berlin Jazz Composers Orchestra Saksasta, JugendJazzOrchester NRW Saksasta sekä West Coast Big Band Alankomaista.

Kilpailukokoonpano: Rasmus Soini / Petteri Hietamäki / Pekka Seppänen / Frans Thomsson / Janne Saarinen / Ville Lähteenmäki / Tommi Kolunen / Tomi Nikku / Ilkka Arola / Jasmin Afaneh / Hannes Kaukoranta / Heikki Tuhkanen / Panu Luukkonen / Miika Hyttinen / Kenneth Ojutkangas / Aleksis Liukko / Oskari Siirtola / Siiri Partanen

Suomen Benelux-instituutti tuki yhtyeen konserttimatkaa.

Kilpailun kotisivu:
http://www.meerjazz.nl/presents/programma-ibbc-en

Haastattelut ja lisätiedot:
info@sointijazzorchestra.com

Sointi Jazz Orchestra on nuorista ammattimuusikoista koottu big band -kokoonpano, joka toimii pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Yhtye on toiminut vuodesta 2013 ja sen taiteellisena johtajana toimii Rasmus Soini. Yhtye esittää uusia sille räätälöityjä konserttikokonaisuuksia, joiden solisteina ovat vierailleet mm. laulaja Aili Ikonen, saksofonisti Jukka Perko sekä viulisti Tero Hyväluoma. Yhtye on julkaissut kaksi albumia (Tiernapojat, 2017 ja Syntymä, 2016) ja syksyllä julkaistaan yhtyeen kolmas albumi Saarnaaja, jonka solistina kuullaan legendaarista saksofonisti-huilisti Juhani ”Junnu” Aaltosta.