Tiedote 25.10. / julkaisuvapaa heti
Sointi Jazz Orchestran kolmas studioalbumi Saarnaaja on kunnianosoitus saksofonisti-huilisti Juhani ”Junnu” Aaltoselle. Albumi julkaistaan yhtyeen viisivuotisjuhlakonsertin yhteydessä lauantaina 3.11. Sointi Jazz Orchestra ja Aaltonen kiertävät kolmen konsertin levynjulkaisukiertueella eri puolilla Suomea marras-joulukuussa.
Pian tulee kuluneeksi viisi vuotta Sointi Jazz Orchestran debyyttikonsertista Sointi Jazz Orchestra soittaa Rasmus Soinin musiikkia. Marraskuussa 2013 toteutettu, yhtyeen nykyisen taiteellisen johtajan Rasmus Soinin sävellyskonsertti oli osana Arabian Yöt –konserttisarjaa. Alun perin kertaluontoiseksi perustettu kokoonpano on sittemmin keikkaillut säännöllisesti sille räätälöityjen ohjelmistojen ja vierailevien solistien kanssa. ”Kun oltiin tehty paljon töitä laajan ohjelmiston valmistamisessa, ajateltiin samalla vaivalla soittaa pari konserttia lisää. Yleisön ja soittajien innostus kannusti suunnittelemaan myös uusia prokkiksia ja tässä sitä ollaan”, Soini iloitsee. Lauantaina 3.11. yhtye palaa juurilleen Pop&Jazz Konservatorion Arabiasaliin soittamaan juhlakonsertin, jossa kuullaan kattaus sävellyksiä yhtyeen historian varrelta. Lisäksi luvassa on uuden Saarnaaja-albumin julkaisu sekä kantaesitykset yhtyeen pianisti Aleksis Liukolta ja basisti Oskari Siirtolalta.
Sointi Jazz Orchestran kolmas studioalbumi Saarnaaja sisältää Soinin säveltämän samannimisen viisiosaisen teoksen, joka on omistettu Juhani ”Junnu” Aaltoselle ja Sointi Jazz Orchestralle. Sävellys kantaesitettiin maaliskuussa 2016 Espoon kulttuurikeskuksessa ja äänitettiin myöhemmin syksyllä Magnusborgin studiolla Porvoossa. Aaltosen persoonasta ja urasta inspiraationsa saaneen teoksen nimi viittaa John Coltranestakin käytettyyn vertaukseen, jossa soittaminen rinnastetaan saarnaajien voimakkaaseen puheeseen. ”Junnun soitossa on aina paatosta ja maagista syvyyttä, haltioitunutta kerrontaa, jota todella ihailen. Improvisoijana hän on aivan mieletön! Juuri nämä asiat pyrin törmäyttämään Sointin monipuolisen soundimaailman kanssa”, Soini taustoittaa. Savonlinnalainen Nova Records julkaisee Saarnaajan CD:nä sekä 30 kappaleen vinyylipainoksena. Albumin on äänittänyt Mikko Renfors ja sen graafikoista vastaa Juha Koivusalo.
Albumin julkaisun tiimoilta yhtye kiertää Aaltosen kanssa marras-joulukuussa konsertoimassa eri puolilla Suomea kolmen konsertin verran. Konsertit ovat 24.11. Savonlinnassa, 25.11. Varkaudessa sekä 1.12. Helsingissä. Saarnaajan ohella konserteissa kuullaan otteita Sointi Jazz Orchestran originaaliohjelmistosta sekä uutta tuotantoa. Luvassa on mm. Savonlinnan Tuomiokirkon kirkonkelloista inspiraationsa saanut uusi sävellys.
Sointi Jazz Orchestran ohjelmistoista löytyy mm. neljänä edeltävänä jouluna esitetty konserttiversio Tiernapojat-kuvaelmasta, Aili Ikosen kanssa esitetty Aleksis Liukon säveltämä Jörö-Jukka, Jouluradion tilaama Hoosianna-sovitus solistinaan Jukka Perko sekä Ylioppilasteatterin kanssa toteutettu Juhlat-kokonaisuus. Sointi Jazz Orchestra on vakiinnuttanut paikkansa erityisesti pääkaupunkiseudun jazztoimijoiden joukossa. Yhtye on konsertoinut aktiivisesti festivaaleilla ja klubeilla eri puolilla Suomea aina Helsingistä Ouluun ja Porista Joensuuhun. Aikaisempia julkaisuja ovat kaksi omakustannetta, debyyttialbumi Syntymä (2016) ja Tiernapojat (2017)
Sointi Jazz Orchesran 5v-synttärikonsertti
la 3.11. klo 16.00 Arabiasali
Arabiankatu 2, Helsinki
Liput5e
Tapahtuma Facebookissa.
Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra: Saarnaaja –levynjulkaisukiertue
la 24.11. klo 18.00 Savonlinnan Tuomiokirkko / Facebook
Pappilankatu 8, Savonlinna
Käsiohjelma 20/10e
su 25.11. klo 16.00 Warkaus-sali / Facebook
Kauppatori 6, Varkaus
Liput 20,50/11,50e (sis. toimituskulut)
la 1.12. klo 16.00 Paavalinkirkko / Facebook
Sammatintie 5, Helsinki
Käsiohjelma 10e