Sointi Jazz Orchestran kevään keikat julki!

Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra. Kuva: Janne Tarmio

Kevään 2020 konsertit

Sointi Jazz Orchestran kevätkausi käynnistyy helmikuussa!

Lauantaina 8.2. Vuotalossa yhtye esittää toukokuussa 2019 kantaesityksensä saaneen Maailmanlopun konsertin, joka vie kuulijan modernin maailman uhkien äärelle. Nuorten säveltäjien vaikuttavat teokset muuntavat erilaisten tulevaisuuden uhkakuvien aiheuttamat pelot ja epävarmuudet musiikiksi, joka koskettaa ja haastaa ajattelemaan. Konsertissa kuullaan sävellyksiä Aleksis Liukolta, Panu Luukkoselta, Siiri Partaselta, Oskari Siirtolalta ja Rasmus Soinilta.

”Synkkää ja surullista – mutta samaan aikaan kaunista.”
Katri Kallionpää, HS

Uudet Sointi Jazz Orchestra -klubit Kapsäkissä

Keväällä SJO:n toiminta laajenee uudelle alueelle, kun yhtye käynnistää omaa nimeään kantavan klubin Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Sointi Jazz Orchestra -klubit ovat teemallisia kokonaisuuksia, joihin yhtye kutsuu kiinnostavia säveltäjä- ja solistivieraita. Ennen konsertteja järjestetään illan teemaa ja taustoja käsittelevä, yleisölle avoin keskustelutilaisuus ravintola Bistro K:ssa.

Kahden konserton ilta käynnistää ensimmäisen Sointi-klubin keskiviikkona 4.3.! Konsertissa kuullaan kahden säveltäjätaiturin, Esa Onttosen ja Henri Lyysaaren, teokset saksofonille ja big bandille. Lavalle SJO:n kanssa astuvat valovoimaiset saksofonistit Mikko Innanen ja Max Zenger.

Kevään toisen Sointi-klubin teema on Kapina. Perjantaina 3.4. järjestettävä konsertti esittelee monipuolisen kattauksen kiinnostavia kantaesityksiä nuorilta suomalaisilta säveltäjiltä. Kollektiivisesti teeman ympärille sävelletty kokonaisuus pohtii kapinallisuutta musiikin keinoin. Konserttiin uusia teoksia ovat säveltäneet Tytti Arola, Teemu Eerola, Joonas Leppänen, Aleksis Liukko, Henri Lyysaari, Tomi Nikku, Mikko Sarvanne, Selma Savolainen, Pekka Seppänen, Oskari Siirtola ja Rasmus Soini

Hanki liput Sointi-klubeille osoitteesta lippu.fi!

Sointi Jazz Orchestran kevään 2020 konsertit
la 8.2. Maailmanlopun konsertti / Vuotalo
ke 4.3. Kahden konserton ilta / Musiikkiteatteri Kapsäkki
pe 3.4. Kapina / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Vuosi 2019 täynnä musiikillisia seikkailuja

Sointi Jazz Orchestran kulunut vuosi piti sisällään kiinnostavia konserttikokonaisuuksia, innostavia solistivieraita sekä yhtyeen historian ensimmäisen kansainvälisen yhteistyön.

Yhtye jatkoi syksyllä 2018 alkanutta Saarnaaja-levynjulkaisukiertuetta yhdessä legendaarisen Juhani Aaltosen kanssa, konsertoiden niin Tampereella, Porissa, Espoossa kuin Joensuussa. Saarnaaja-albumi on nyt julkaistu myös digitaalisena ja löydät sen Spotifysta!

Toukokuussa yhtye kantaesitti uuden Maailmanlopun konsertti -kokonaisuuden Konepajan Brunossa. Kesällä yhtye esiintyi Aili Järvelän kanssa Hämeenlinnan Linna Jazz -festivaalin pääkonsertissa ja Taiteiden yönä Blow!-puhallinmusiikkitapahtumassa Helsingin Kauppatorilla. 

Syksyllä SJO:n vieraaksi saapui yhtyeen ensimmäinen kansainvälinen solistivieras, norjalainen huippusaksofonisti Marius Neset, jonka kanssa yhtye soitti menestyksekkäät konsertit loppuunmyydyllä Koko Jazz Clubilla Helsingissä ja Lahden Jazztori -festivaalin 30-vuotisjuhlakonsertissa. Videokoosteen Koko Jazz Clubin keikasta voit katsoa täältä.

”SJO ja Neset sopivat musiikillisesti todella mainiosti toistensa kumppaneiksi,
ja tylsää tai banaalia hetkeä ei illan aikana tullut.”
Santeri Kaipainen, Rondo

Anna tärkeälle ihmiselle jouluna musiikin lahja

Tilaa Sointi Jazz Orchestran albumit kätevästi kotiovellesi Holvista tai Levykauppa Äx:stä! Albumit hankittavissa myös digitaalisina iTunesista.

Konserttiliput kevään keikoille löydät osoitteesta lippu.fi.

Sointi Jazz Orchestra toivottaa iloista joulua
ja onnellista uutta vuotta 2020!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s