Uuden musiikin illassa kuullaan kantaesityksiä kahdelta kiinnostavalta säveltäjältä

Toukokuun kantaesityskonsertissa kuullaan uutta musiikkia Sointi Jazz Orchestran pianisti Aleksis Liukolta sekä muusikko-säveltäjä Teemu Eerolalta. Liukko on säveltänyt Sointi Jazz Orchestralle kuusiosaisen A Walk in the Park -sarjan, jonka inspiraationa ovat toimineet Haukiveden maisemat ja tunnelmat eri vuodenaikoina. Konsertin toisella puoliskolla kuullaan Eerolan kansanmusiikista ammentava teos Uria II, jonka viulusolistiksi saapuu kansanmusiikkiviulismin supertähti Tero Hyväluoma.

Tero Hyväluoma on viisikielisen viulunsa kanssa seikkailut musiikkityylien rajapintoja koetellen ympäri maailmaa, konsertoiden yli viidessäkymmenessä maassa. Tällä erää häntä kuulee moninaisissa yhtyeissä ja projekteissa, mm. Frigg, Tsuumi Sound System, Teho ja Tjango! Omaa musiikkiaan Hyväluoma on julkaissut kahdella albumilla, joista jälkimmäinen saavutti Teostopalkinto- ja Emma-ehdokkuudet.

Aleksis Liukko on kuopiolaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt pianisti ja säveltäjä. Hän soittaa omaa nimeään kantavassa triossa, joka julkaisi ensialbuminsa ”The Sonic Sessions” joulukuussa 2022. Lisäksi hän soittaa mm. Sointi Jazz Orchestrassa, Laura Annika Quartetissa sekä muissa, myös jazzin genrerajoja ylittävissä yhtyeissä. Hänen big band -sävellyksiään ovat esittäneet SJO:n lisäksi mm. Bohuslan Big Band ja UMO Helsinki Jazz Orchestra. Vuonna 2017 hän sijoittui kolmanneksi Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailussa.

Teemu Eerola on joensuulaislähtöinen muusikko, säveltäjä ja multi-instrumentalisti. Vuonna 2018 musiikin maisteriksi valmistunut Eerola on monipuolinen hahmo äänitaiteidenalalla, ja hän on säveltänyt musiikkia muun muassa useille big band -kokoonpanoille, tanssiteoksiin sekä jousiyhtyeille. Eerolan tuoreimpiin kokoonpanoihin kuuluu Nåmen, joka julkaisi debyyttialbuminsa syksyllä 2022.

Uuden musiikin ilta
ti 16.5.2023 @ Malmitalo, Helsinki
Kesto n. 1h 40min (sisältää väliajan)
Liput: 20/15/10€

Sid Hillen sävellyskonsertti Temppeliaukion kirkossa perjantaina 14.4.2023

Konsertissa kuullaan Sid Hillen palkittuja big band -sävellyksiä sekä kahden Sointi Jazz Orchestralle sävelletyn uuden teoksen kantaesitykset.

Pääsiäisen jälkeisenä perjantaina Sointi Jazz Orchestra sukeltaa Sid Hillen kiehtovaan musiikilliseen maailmaan. Konsertin ohjelmisto koostuu Hillen jazzorkesterille kirjoittamista sävellyksistä, jotka ovat menestyneet erilaisissa kilpailussa niin Suomessa kuin maailmalla. Lisäksi konsertissa kantaesitetään kaksi Sid Hillen Sointi Jazz Orchestralle säveltämää uutta teosta. Hillen kiinnostavissa sävellyksissä klassisen ja jazzmusiikin elementit yhdistyvät persoonalliseksi sävelkieleksi, joka inspiroi ja yllättää.

Temppeliaukion kirkolla on erityinen merkitys Hillen taiteilijauralla: hän on usean vuosikymmenen aikana järjestänyt kirkossa yli 80 Two Moons -sarjan konserttia, ja tulevana keskiviikkona hän soittaa kirkossa 600:n improvisaatiokonserttinsa.

Sid Hille (s.1961) on saksalais-suomalainen pianisti-säveltäjä, joka on vaikuttanut Suomen musiikkikentällä jo lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Big band -kokoonpanojen lisäksi hänen sävellyksiään ovat esittäneet useat eri kamariorkesterit, puhallinorkesterit ja kamarikokoonpanot ympäri Suomen. Lisäksi Hille on säveltänyt musiikkia useisiin suomalaisiin elokuviin.

Sointi Jazz Orchestra x Sid Hille
pe 14.4.2023 klo 19 @ Temppeliaukion kirkko, Helsinki
Kesto n.75min
Liput ennakkoon: 22/15/10€. Liput ovelta 25/20/15€

Sointi Jazz Orchestran ohjelmisto kevät 2023

Sointi Jazz Orchestra & VILDÁ kiertueella maaliskuussa

Keväällä Sointi Jazz Orchestra saa vieraakseen omaäänisen maailmanmusiikkiduo VILDÁn. Esiintyjät tekevät kolme konsertin kiertueen maaliskuussa.

VILDÁn musiikki on uniikki yhdistelmä mystisiä joikuja, svengaavia rytmejä ja improvisaatiota. Vaikutteita ammennetaan saamelaisten vahvasta yhteydestä luontoon, nykypäivän popmusiikista sekä suomalaisesta kansanmusiikista. Hildá Länsmanin vaikuttavat joiut, Viivi Maria Saarenkylän ilmeikäs harmonikka ja Sointi Jazz Orchestran ilmava ja mahtipontinen ilmaisu luovat dialogin, joka tempaisee kuulijan matkalle pohjoisen tuntureille, Saamenmaan tuulien tuiverrukseen.

Konserttien ohjelmisto koostuu VILDÁ-yhtyeen sävellyksistä, jotka on sovitettu juuri tätä yhteistyötä varten orkestraalisen maalaileviksi teoksiksi.

Sointi Jazz Orchestra x VILDÁ
to 16.3.2023 klo 18 @ Vuotalo, Helsinki / Liput
pe 17.3.2023 klo 19 @ Kangasala-talo, Kangasala / Liput
la 18.3.2023 klo 19 @ Taidetehdas, Porvoo / Liput


Huhtikuussa sukelletaan Sid Hillen kiehtovaan musiikilliseen maailmaan!

Huhtikuun konsertin ohjelmisto koostuu Hillen jazzorkesterille kirjoittamista sävellyksistä, jotka ovat menestyneet erilaisissa kilpailussa Suomessa ja maailmalla. Lisäksi Sointi Jazz Orchestra esittää konsertissa kaksi Sid Hillen tilaustyötä, jotka hän on kirjoittanut juuri tätä konserttia varten. Hillen kiinnostavissa sävellyksissä klassisen ja jazzmusiikin elementit yhdistyvät persoonalliseksi sävelkieleksi, joka inspiroi ja yllättää.

Hille on järjestänyt Temppeliaukion kirkossa yli 80 Two Moons -sarjan konserttia sekä lähes 600 improvisaatiokonserttia usean vuosikymmenen aikana, mikä tuo Sointi Jazz Orchestran konserttivierailuun ainutlaatuisen lisän.

Sointi Jazz Orchestra x Sid Hille
pe 14.4.2023 klo 19 @ Temppeliaukion kirkko, Helsinki / Liput



Toukokuun Uuden musiikin illassa kuullaan kantaesityksiä kahdelta kiinnostavalta säveltäjältä

Toukokuun konsertissa kantaesityksensä saa Sointi Jazz Orchestran pianisti Aleksis Liukon uusi kuusiosainen teos A Walk in the Park, jonka inspiraationa ovat olleet Haukiveden maisemat ja tunnelmat eri vuodenaikoina. Konsertin toisella puoliskolla kuullaan muusikko-säveltäjä Teemu Eerolan kansanmusiikista ammentava teos Uria II, jonka viulusolistiksi saapuu huikea Tero Hyväluoma.

Sointi Jazz Orchestra feat. Tero Hyväluoma
ti 16.5.2023 klo 19 @ Malmitalo, Helsinki / Liput

Vuoden viimeisen Sointi-klubin solistina pasuunavirtuoosi Kasperi Sarikoski


Vuoden viimeisen Sointi-klubin solistina pasuunavirtuoosi Kasperi Sarikoski

Syyskauden viimeisellä Sointi-klubilla Musiikkiteatteri Kapsäkissä (ti 23.11.) Sointi Jazz Orchestra saa vieraakseen nuoren pasuunavirtuoosin Kasperi Sarikosken. Sarikoski liikkuu sulavasti eri tyylilajien välillä ja hänen herkullinen pasuunasoundinsa hehkuu upeasti illan sävellysten kruununa. Luvassa on häikäisevää taituruutta täynnä oleva konsertti, jossa kuullaan juuri tätä iltaa varten sävellettyjä ja sovitettuja teoksia.

Kasperi Sarikoski (s.1988) on pasunisti ja säveltäjä, joka on asunut ja luonut uraa Helsingin lisäksi New Yorkissa. Sarikoski on esiintynyt useissa merkittävissä orkestereissa kuten Jazz At Lincoln Center Orchestra, Stockholm Jazz Orchestra ja UMO Helsinki Jazz Orchestra.

Sointi Jazz Orchestra on 18-henkinen yhtye, joka tunnetaan persoonallisesta big band -perinnettä uudistavasta soundistaan ja ennakkoluulottomista konserttiproduktioistaan. SJO:n klubi-illat tarjoavat monipuolisen katsauksen uuden big band -musiikin maailmaan yhdessä vierailevien säveltäjien ja solistien kanssa.

Ti 23.11. Sointi-klubi: Kasperi Sarikoski, Musiikkiteatteri Kapsäkki
Liput 20/10 €: Lippu.fi

Kuva: Jetro Sarín


Sointi Jazz Orchestra aloittaa kevätkautensa livestream-keikalla ja uudella podcastilla!

Sointi Jazz Orchestran vuoden ensimmäinen keikka lähetetään Musiikkiteatteri Kapsäkistä livestriiminä perjantaina 12.2. klo 19. Ennen konserttia saa ensi-iltansa myös orkesterin uusi podcast, jossa syvennytään big band -musiikkiin ja vaihtuvien säveltäjä- ja muusikkovieraiden tarinoihin.

Ensimmäisellä kevään kolmesta Sointi-klubista sukelletaan yhdysvaltalaisen Grammy-palkitun Maria Schneiderin musiikkiin. Schneiderin sävellykset ovat maagisia, rajoja rikkovia ja pysähdyttävän upeita teoksia, joiden poikkeuksellisessa instrumentaatiossa pääsevät esiin huilujen ja klarinettien lisäksi myös laulu ja harmonikka. Konsertissa kuullaan Maria Schneider Orchestran ohjelmistoa mm. vuonna 2007 julkaistulta Sky Blue -albumilta. Sointi Jazz Orchestran vakiokokoonpanon lisäksi lavalla nähdään kitaristi Tuomo Dahlblom, laulaja Kadi Vija, harmonikansoittaja Olli Kari ja rumpali Mikko Antila. Luvassa on ainutlaatuinen konserttielämys, jota ei olla vielä aikaisemmin Suomessa kuultu! 
Sointi Jazz Orchestra on 18-henkinen yhtye, joka tunnetaan persoonallisesta big band -perinnettä uudistavasta soundistaan ja ennakkoluulottomista konserttiproduktioistaan. SJO:n klubi-illat tarjoavat monipuolisen katsauksen uuden big band -musiikin maailmaan yhdessä vierailevien säveltäjien ja solistien kanssa.

Ennen jokaista kevään Sointi-klubia on luvassa myös samalla nimellä kulkevan uuden podcast-ohjelman jakso, jota isännöimään on kutsuttu omaa Panurama-podcastia tuottava vibrafonisti Panu Savolainen. Savolainen johdattelee jakson aikana kuulijan big band -musiikin maailmaan ja vaihtuvien vieraiden kanssa syvennytään konsertin teemaan sekä vieraiden omaan musiikkisuhteeseen ja uraan – yleisön ennakkokysymyksiä unohtamatta. Ensimmäisen podcast-jakson vieraiksi saapuvat Sointi Jazz Orchestran kapellimestari ja taiteellinen johtaja Rasmus Soini sekä laulaja Kadi Vija.

Kesto n. 1h 15 min (ei väliaikaa)
Live-liput 20/10 € ja striimiliput alk. 9,90 € osoitteesta: Lippu.fi

Orkesterin lehdistökuvat osoitteestahttps://sointijazzorchestra.com/kuvat/
Maria Schneiderin lehdistökuvat osoitteesta: https://www.mariaschneider.com/home/contact

Kevään kaikki Sointi Jazz Orchestra -klubit Kapsäkissä

Pe 12.2. klo 19: Sky Blue – Music of Maria Schneider
Ke 10.3. klo 19: Sinfonia Concertante – Music of Timo Alakotila
Pe 28.5. klo 19: Up and Down – Mannila & Louhivuori

Liput: Lippu.fi

Sointi Jazz Orchestran vuoden viimeinen keikka suorana verkossa tiistaina 1.12. klo 19

Sointi Jazz Orchestran vuoden viimeinen keikka lähetetään Musiikkiteatteri Kapsäkistä suorana livestreamina orkesterin facebook-sivulla ja Keikalla.fi-sivustolla. Keikalla.fi-sivustolta keikan lunastaessa voi tukea orkesterin muusikoita vapaavalintaisella 5-30e kannatuslipulla ja katsoa keikkatallenteen vielä 7 päivää esityksen jälkeen.

Konsertti saattaa uuden Kolibri-albumin levynjulkaisukonsertit vuoden 2020 osalta päätökseen ja livestream mahdollistaa nyt kaikille pääsyn SJO:n levynjulkaisukiertueen finaalikonserttiin sijainnista riippumatta.

Uusi albumi koostuu kapellimestari Rasmus Soinin sävellyksistä. Bändin kahden edellisen solistivetoisen teema-albumin jälkeen yhtyeen neljäs studioalbumi nostaa bändin oman uniikin soundin ja huipputason solistit keskiöön. Levy on ylistyslaulu Sointi Jazz Orchestran jäljittelemättömälle yhteissoinnille ja ainutlaatuiselle kokoonpanolle.

Tiistaina 1.12. klo 19 on luvassa monipuolinen kokonaisuus SJO:n tavaramerkiksi muodostuneita vivahteikkaita ja värikylläisiä sävellyksiä – yhtyeen jäsenten taiturimaista solismia unohtamatta.


Kesto n. 1 h 

SJO-klubi: Uusi albumi LIVESTRIIMI
Ti 1.12. klo 19

Facebookissa
Keikalla.fi-sivustolla

Norjalainen huippusaksofonisti Marius Neset esiintyy Sointi Jazz Orchestran solistina Helsingissä ja Lahdessa

Tiedote 4.9.2019

Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra konsertoivat syyskuussa Koko Jazz Clubilla Helsingissä sekä Lahden Jazztorin juhlakonsertissa. Arvostettu Neset on nuoren suomalaisorkesterin historian ensimmäinen kansainvälinen solistivieras.

Persoonallisena big band -perinteen uudistajana tunnettu Sointi Jazz Orchestra saa syyskuussa historiansa ensimmäiseksi kansainväliseksi solistivieraakseen maailmanluokan saksofonisti-säveltäjä Marius Nesetin. Helsingin Koko Jazz Clubilla perjantaina 27.9. ja Lahden Jazztorin juhlakonsertissa lauantaina 28.9. esitettävissä konserteissa kuullaan norjalaisen Nesetin sävellyksiä sovitettuna SJO:n 17-henkiselle kokoonpanolle. Marius Nesetin musiikin lisäksi yhtye esittää konserteissa tuoreita sävellyksiä orkesterinjohtaja Rasmus Soinilta sekä pianisti Aleksis Liukolta.

Helsingissä ja Lahdessa kuultavat Nesetin kappaleet on alun perin sävelletty tilausteoksina 12-henkiselle Trondheim Jazz Orchestralle. Saksofonistin ja Euroopan jazzorkestereiden kärkikastiin lukeutuvan Trondheim Jazz Orchestran kohtaaminen dokumentoitiin vuoden 2014 Lion-albumille, jonka julkaisi maailman johtaviin jazzlevy-yhtiöihin lukeutuva saksalainen ACT. Levy saavutti suuren kansainvälisen suosion ja nosti Marius Nesetin seuratuimpien nousevien tenorisaksofonistien joukkoon.

Kuuntele Marius Neset & Trondheim Jazz Orchestra: Lion Spotifyssa: https://spoti.fi/2Hx4haR

Lion-levyllä kuultavia kappaleita on nyt sovitettu Sointi Jazz Orchestran 17-henkiselle kokoonpanolle ja solistille, joten SJO:lle ominainen räätälöityjen kokonaisuuksien ja ohjelmistojen ainutlaatuisuuden linja pitää”, orkesterinjohtaja Rasmus Soini kertoo. Nesetin musiikin lisäksi konserteissa esitetään uusia sävellyksiä Soinilta ja pianisti Aleksis Liukolta.

Sointi Jazz Orchestra on 18 nuoresta muusikosta koostuva ammattilaisorkesteri. Vuonna 2013 perustettu SJO esittää vuosittain uusia ennakkoluulottomia ja yllätyksellisiä konserttikokonaisuuksia, ja orkesteri tunnetaan persoonallisena big band -perinteen uudistajana. Elokuvallisia tunnelmia, taidokkaita improvisaatioita sekä yllätyksellisiä sovitusratkaisuja pursuava musiikki luo konserteista ainutlaatuisen sanattoman musiikkimatkan, joka pitää kuulijan otteessaan.

Syksyllä 2018 Sointi Jazz Orchestra julkaisi suomalaisen jazzin elävän legendan, saksofonisti-huilisti Juhani Aaltosen kanssa kolmannen studioalbuminsa Saarnaaja (Nova Records). Aaltosen persoonasta ja urasta inspiraationsa saaneen albumin julkistusta seurasi kuuden konsertin mittainen kiertue eri puolille Suomea. Keväällä 2019 orkesteri esitteli Maailmanlopun konsertin, uuden ohjelmiston, jossa kuljetaan musiikin siivin modernin maailman uhkien, kuten ilmastonmuutoksen ja antibioottiresistenssin äärelle.

Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra

Pe 27.9.2019 klo 19 Helsinki, Koko Jazz Club
Liput 20 / 12 €, ennakkoon Tiketistä

La 28.9.2019 klo 19 Lahden Jazztori, Vaahterasali
Liput 25 / 20 €, ennakkoon Tiketistä

Marius Neset: tenorisaksofoni 

Sointi Jazz Orchestra
Musiikinjohto:  Rasmus Soini
Saksofonit: Petteri Hietamäki / Sami Leponiemi / Frans Thomsson / Janne Saarinen / Pekka Seppänen
Trumpetit: Kalevi Louhivuori / Joona Kilponen / Arttu Sipilä / Jasmin Afaneh
Käyrätorvi: Tatu-Pekka Paukkunen
Pasuunat: Mikko Haanpää / Panu Luukkonen / Matti Vuolahti
Tuuba: Kenneth Ojutkangas
Piano: Aleksi Liukko
Kontrabasso: Oskari Siirtola
Rummut: Joona Räsänen

Konsertteja tukevat Suomen Kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö ja Helsingin kaupunki.

Sointi Jazz Orchestra festivaaleilla

Seuraavan kerran Sointi Jazz Orchestraa voi kuulla Hämeenlinnan LinnaJazzeilla. Lisäksi syksyllä on luvassa yhtyeen kuudes Taiteiden yö sekä historian ensimmäinen kansainvälinen solistivieras.

Sointi Jazz Orchestra LinnaJazzeilla 14.7.2019

SJO:n kesätauon katkaisee yhtyeen ensivierailu Hämeenlinnassa, LinnaJazz-festivaaleilla. Sointilla on kunnia käynnistää LinnaJazzin Linnapuiston pääkonsertti sunnuntaina 14.7. Yhtyeen esittämän originaaliohjelmiston lisäksi luvassa on kattaus laulaja Aili Järvelän sävellyksiä, jotka hän esittää yhdessä Sointi Jazz Orchestran kanssa. Kello 14 alkavaan ulkoilmatapahtumaan on vapaa pääsy.

  • 14.7.2019 – Sointi Jazz Orchestra feat. Aili Järvelä @ Linnajazz, Hämeenlinna

Taiteiden yö 15.8.2019

Helsingin Taiteiden yön juhliessa 30-vuotista taivaltaan Helsingin Kauppatorilla järjestetään ensimmäistä kertaa Blow!-puhallinmusiikkitapahtuma. Luvassa on puhallinmusiikki laidasta laitaan kello 14 alkaen. Illan hämärtyessä konsertti huipentuu Sointi Jazz Orchestra esiintymiseen klo 21 alkaen.

  • 15.8.2019 – Blow! @ Kauppatori, Helsinki  –  Facebook

Marius Neset SJO:n vieraaksi syyskuussa

Sointin ensimmäiseksi kansainväliseksi solistivieraaksi saapuu norjalainen saksofonisti-säveltäjä Marius Neset. Kansainvälistä uraa tekevän Nesetin persoonallinen sävelkieli ja energinen soitto ovat herättäneet kiinnostusta jo ympäri maailman. Omien yhtyeidensä lisäksi Neset esiintyykin aktiivisesti eri big bandien ja orkestereiden solistina ympäri Eurooppaa.

Sointi Jazz Orchestralla on suuri kunnia konsertoida tämän fonistitähden kanssa syyskuun lopuilla kahdessa konsertissa, Helsingissä ja Lahdessa. Konserttiohjelmisto koostuu Nesetin sävellysten SJO:lle räätälöidyistä sovituksista sekä konserttia varten tehdyistä täysin uusista sävellyksistä.

  • 27.9.2019 – Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra @ Koko Jazz Club, Helsinki  –  Liput  –  Facebook
  • 28.9.2019 – Marius Neset & Sointi Jazz Orchestra @ Lahden Jazztori, Lahti